sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kaikkeen tottuu ja sydän turtuu.



Hei kaikki, en ole kuollu vaikka olenki ollu poissa yli kaksi viikkoa.  Kaikki on hyvin, tai pitäis olla ainakin. Oon nyt koittanu taas päästä normaaliin elämänrytmiin takasin ja ihan vaihtelevalla menestyksellä.

 En voi sanoo et kaikki ois hyvin. Joka päivä koulun jälkeen katon siihen tiettyyn sohvannurkkaan ja aina pettymys on yhtä suuri. Ei ole se karvapallo siellä. Eikä tule olemaan. Varmasti monelle on vaikea kuvitella että miten joku katti vois olla tärkeä. Mutta mun elämä koostuu eläimistä,  rakastan niitä yli kaiken . Se on perheenjäsen, ja miltäköhän semmosen menettäminen tuntuu. Pahalta, kamalalta kivulta josta ei pääse eroon.Joten voin sanoa kaikille teille jotka kauniisti mun selän takana nautitte tästäkin tilanteesta että haistakaa.

Miks, miksen mää sais pitää sitä mulla mistä minä välitän? Miks se kaikki viedään pois? Vastausta ei varmaan kukaan tule  selvittämään. Elämä on epäreilua.  Ei mene nallekarkit tasan, mutta joku päivä mää taas voin sanoa olevani onnellinen. Koittakaa muistaa nauttia siitä mitä teille on annettu, se katoaa joskus, mutta nauttikaa niin kauan kun voitte.


 Pakko jatkaa eteenpäin. Pakko puskea kohti parempaa. Kaikki mun fyysisetkin voimat on  pois koska viikko 40 asteen kuumetta vei kaiken pois.  Leiriviikonloppu takana ja väsykin painaa. 
 Jos huokais tuonne ylöspäin  ja tekis kaikkensa saadakseen lomaolotilan.

 Mutta minä en luovuta, joku päivä mää sanon vielä olevani onnellinen. Ihan itse omilla voimilla minä kasaan vielä palaset kasaan.

2 kommenttia: