sunnuntai 26. elokuuta 2012

jesjes!

Nyt on pakko tulla oikeen asiasta tänne hehkuttamaan. Otin itteäni niskasta kiinni ja laitoin koirankopin ja häkin uuteen uskoon. Ensiksi kikkareet ja muu kopin sisältä lentäneet olkisilput ja muut mömmöt kottareihin ja tunkiolle. Sen jälkeen harjasin koko kopista ja häkin nurkista hämähäkinverkot ja hiekat kopin seiniltä. Nostettiin veljen kans kopista kansi pois jotta päästään kunnolla vaihtamaan oljet puhtaisiin. Yhden kottarin verran sitä silppua lähti ja saman verran tuli takaisin. Sitte mulla iski idealla. Mää lähdin iskältä kysymään josko saisin maalata koirankopin uudestaan samalla sävyllä millä saunakin maalattiin tänä kesänä. Sain kuin sainkin luvan maalata ja siitä pensselit ja purnukat mukaan ja maalaamaan. Pari tuntia siinä vierähti mutta kyllä tuli hieno! Lopuksi laitoin valkoista maalia vielä sivulistoihin, ja kyllä se oikein kimalsi ku se oli niin  hieno vaikka ite sanonki! :) Koira oli siis muutaman tunnin maalaamisen jälkeen pihalla narussa sillä en halunnu että se nuuskii niitä maalinkäryjä.

Siitä sitten ruokapöydässä piipahtamista lukuunottamatta suoraan tallille, tällä kertaa nenä kohti yksityistallia joka on tuossa reilun kilometrin päässä. Opetin tänään ainoastaan omistajan tyttöjä sillä yleensä ratsastan vielä samalla reissulla mutta omistaja oli tehnyt jo pitkä lenkin niin annettiin sampon jäädä tarhaan oleskelemaan. Tytöt menivät tänään ilman satulaa ja olivat siitä aivan innoissaan. Laitettiin yhdessä tyttöjen kanssa poni valmiiksi ja vanhempi (9v) tytöistä aloitti. Tehtiin ympyrällä pysähdyksiä ja kun ne sujuivat tehtiin käynti-ravi-käynti pätkiä ja jatkettiin vanhemman tyttösen kanssa vähän pidempiäkin pätkiä ravissa. Sitten oli nuoremman(6v) vuoro joka harjoitteli samoja jutuja tosin vain vähän helpommalla kaavalla tehden pysähdyksiä ja omenan mallista ympyrää. Omenan siksi että pienelle on huomattavasti helpompi opettaa kaikkia asioita leikin kautta. Ja kuulostaahan se mukavammalta sanoa että tee semmonen ympyrä että kanta (eli minä ympyrän keskellä :D) jää iihan keskelle kuin että sanoisi pyöristä ympyrää ja koita taivuttaa hevonen nätisti ympyrälle. Nuorempi meni vielä muutamat ravipätkät ja poni sai isot taputukset. Olin ite äärettömän tyytyväinen molempiin tyttöihin ja huomioikaa se että he menivät ilman satulaa joka ei aina ole kokeenmallekkaan ratsastajalle helppoa. Lopuksi tytöt vielä pujottelivat ämpäreitä taluttelemalla ponia ja poni sai hyvät ja venyttelevät loppukäynnit.

Tämä pivä on ollut iihan erillainen kuin aamulla jattelin mutta hyvällä tavalla erillainen. Tämän päivän ansiosta on oikeen mukava lähteä uuteen kouluviikkoon. heipskukkuu!!

tyytyväinen koira uuden värisen kopin katolla <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti