torstai 23. elokuuta 2012

alokas ilmottautuu!

Noniin! nyt sitten minäkin aattelin tehdä blogin. Muutamalla kaverilla onkin jo blogi ja tuolla jossain pääkopassa on jo jonku aikaa kytenny ajatus omastakin blogista. Nyt sitten tänään kun oon vain yksin näpytelly koneella ajattelin että no mikäs siinä minäkin teen blogin. :) Alotin ihan alusta eli tein google sähköpostin ja sitten vaan valmis blogipohja tosta noin, ja kirjottamaan! Ulkoasu tulee varmaan muuttumaan jossain vaiheessa kunhan nyt pääsee tässä kirjoittamisessa alkuun.

Mutta siis minä olen Jenni nimeltäni ja asun täällä Keski Pohjanmaalla peltojen keskellä. Mun elämään kuuluu erittäin tiiviisti eläimet, kaikenkarvaiset. Omasta takaa täällä kotona majailee iso ja laiska maatiaskissa Eisu ja suomenpystykorvani Remu. Sitten päästäänkin mun toiseen puoleen vapaa-ajastani eli hevosiin. Käyn useamman kerran viikossa tallilla, ratsastan kerran viikossa Takalan tallilla ja hommailen siellä muuten vaan  muutaman kerran viikosta. Takalan lisäksi käyn ahkerasti ratsastelemassa suomenhevosruuna Sampoa ja opettamassa sampon omistajan tyttöjä heidän Putte.-poninsa kanssa. Heposista tulee olemaan varmasti olemaan postauksia mutta kyllä minä muutakin päivittelen tänne. Toivottavasti tekin jotka ette mitään hevosihmisiä olekkaan jaksaisitte lueskella. :)

Eläimien lisäksi pidän 4H-kerhoja tai oikeastaan pariakin kappaletta ja koitan pitää kunnosta jonkinmoista huolta juoksemalla ja muutenkin liikkumalla mutta kuten arvata saattaa ei 15 tyttö voi olla aina erossa herkuista! :D mutta juu siinäpä mun elämää tavallisimmillaan ja varmasti tuun päivittelemään aika usein sillä nyt ainakin tuntuu että intoa on aivan muille jakaa! Laittakaahan kommenttia mitä tuumasitte mun bloginraakileesta ja muutenkin. Ja jos kiinnostaa niin ei lukijaksi liittyminen ole kiellettyä! ;) Ens kertaan!!

Jenni

5 kommenttia:

  1. Jennii ihanaa blogi sullaki:> ! Lukijaks >

    VastaaPoista
  2. Jeeee jenni sää vihdoin teit blogin! Tää on ihana<3 liityn lukijaks heti ku pääsen täältä sängyn pohjalta pois, nähkääs puhelimella en osaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no liityt sitte ku kerkeet!=) teikkö sää sem tilauksen?;)

      Poista
    2. En oo vielä! :( viikonlopun aikana yritän saada sen nyt menemää :)

      Poista