torstai 30. elokuuta 2012

Viimeisiä viedään

Kesäpäivien lukumäärä alkaa siis tosiaan pikkuhiljaa lähestyä nollaa. Syksy on kyllä kivaa aikaa ruskineen päivineen unohtamatta omia ja muutaman muunkin tärkeän ihmisen syntymäpäiviä. Kesää jää kuitenkin ikävä, vaikka se oli kuinka sateinen tahansa jäi siitä aivan uskomattomia muistoja. Ripari oli ehkä upein kuusipäiväinen mitä oon ikinä viettänyt rakkaiden ystävien ja kaverien kanssa; paljon uimista ja saunomista, uskomattoman kaunista järvimaisemaa, syntihalkojen kantamista, kauppareissuja, naurua, valvomista, upeita ihmisiä. Kiitos teille kaikille jotka teitte siitä riparista upean, en tuu unohtamaan sitä. <3



Te ette varmaa jaksa lukea alkuviikon koulutapahtumista sen kummemmin joten en sitte niitä erikoisemmin selittele. Mainittakoon että kävin tänään lääkärintarkastuksessa, ja sain terveen a-luokan paperit mopokorttia ja muitakin tarpeita varten. Olen siis menossa syyskuussa alkavalle mopokurssille ja toivon kovasti että tänä syksynä olisi sitten jo kortti taskussa. Ei sitten tartte aina olla porukoiden kyydittävänä, ja onhan se ihana tunne ku tuuli suhisee korvissa ja maisemat vaihtuu.

Eilisestä muistuikin mieleen että olimme siis kyseisessä aittaniemessä jossa siis riparinkin vietin niin pitämässä seiskapäivää. Päivä oli oikein onnistunut, vaikkakin jouduttiin toteuttamaan lähes kaikki ulkona pidettäväksi suunnitellut leikit sisällä. Vähän ehkä välillä ahtaanpuoleista, mutta kyllä kuuli niin paljon seiskojen naurua ja riemua että ilmeisestikkin hekin tykkäsivät. Ajattelin aluksi että laitan ottamiani kuvia tänne mutta kun aloin ajattelemaan näkyy suurimassa osassa kuvista monen ihmisen naama oikein selvästi. Enkä kyllä varmasti kysy 44:ltä oppilaalta lupaa laittaa kuvia tänne niin jätän laittamatta. Pahoittelen.

Eilen olin vielä junnujen pesäpallopelissä kirjurina. Peli oli mukavaa katsottavaa. Lukuunottamatta poikaa joka syöksyi huonosti,löi päänsä,pyörtyi ja vietiin ambulanssilla sairaalaan. Sen kummemmin en tiesdä mutta harmittava tapaturma. Todennäköisesti vain aivotärähdus tai pahemmassa tapauksessa jokin vamma niskaan, mutta toivottavasti ei. Peli pelattiin kuitenkin loppuun ja pääsin lämmittelemään kohmeisia sormenpäitä kotiin.

Postaus on ollut pitkä ja pitenee vieläkin vähän matkaa. Sain tänään paketin annikalta joka sisälsi mimaxilta tilaamani helmenpuolikkaat, strassit. dotting tool kynän,fimoja, tarroja ja ihanainen annika oli laittanut minulle vielä sinne omistaan muutaman tarpeettoman siveltimen sekä konad laatan, stampperin ja skrapan. Oli ihana avata paketti kotona, sillä annikan käskyä noudattaen en avannut sitä ennen kuin kotona. Tällä hetkellä sormissa on jofimoja ja pinkkiä lakaa. Tuli söpöt etten sanoisi. :)

Semmosta tällä erää, vielä parit kuvat niistä kynsihärpäkkeistä ja ei mulla muuta. Ens kertaan.  Ps: vielä semmonen että ilmotelkaa oikeasti tuonne kommenttikentään ketä te oikeen ootte siellä toisella puolella ruutua ja mitä ootte tykänny. Niin ei tarvitse tyhjälle puhua. Kiitos ja Aamen.






4 kommenttia: